Luonto
Säpin majakkasaaren maisemat ovat monipuoliset vaihdellen merimaisemista tervaleppälehtoihin, kuiviin kankaisiin, ketoihin ja soihin. Maaperä on moreenia, kallioperä hedelmällistä oliviinidiapaasia.
Säpin lepistönniemi on valtakunnallisesti arvokas lehtojensuojelukohde (Jutila ym. 1995). Tämä on erittäin komea, täysin luonnontilainen merenrantalehto, joka on syntynyt alavan eteläpuoleisen merenrannan runsasravinteiselle rakkoleväalustalle. Puusto on todella mahtavaa tervalepikkoa, jossa on siellä täällä iäkäs mänty tai kuusi. Sukkessio jatkuu edelleen; rannoille kasautuu yhä uusia hauruvalleja ja maankohoaminen tekee tilaa yhä uusille tervaleppänauhoille. Tavanomaista rantalehtolajistoa, jonka aluskasvillisuudessa lehtotähtimö ja puna-ailakki ovat valtalajit. Myös angervoa ja nokkosta tavataan paikoitellen. Länsipuolinen lehtokuvio on monipuolisempaa ja kosteampaa lehtoa, joka merestä irti jäätyään on kehittynyt regressiivisesti ja uudelleen muuttunut kosteaksi. Saaren eteläpuoliskon valtionmetsät ovat pitkään olleet hakkaamattomia. Pohjoispuoli on hakattu 1960-70 –luvuilla (Hakila ym. 1985). Säpistä löytyykin runsaasti lahonnutta puuainesta.
Niittyjä ja ketoja on pitkin saaren rantoja. Majakan piha-alueella ovat edustavimmat kedot. Matalakasvuisten kallioketo-osien kanssa vaihtelevat korkeakasvuisemmat niityt, joilla vallitsevat heinät ja suurruohot. Huomionarvoisia lajeja ovat uhanalainen jänönapila, humala, mäkikattara, mäkikaura, mäkihärkki, mäki- ja hietalemmikki, iso- ja pikkulaukku, keltamatara sekä ruoholaukka. Ulkorakennuksen takana kasvaa Satakunnassa uhanalaista terhiä. Pihapuolen pohjoispäässä on suurruoho- ja heinävaltainen tuore niitty, joka vaihettuu ähitelen tervaleppälehdoksi. Edustavin laji lienee valkolehdokki. Lisäksi löytyy ahdekauraa, mäkilemmikkiä, aholeinikkiä, isolaukkua ja puna-ailakkia. Majakan länsi- ja pohjoispuolelta sataman itäpuolelle ulottuu leppälehto, jossa kasvaa mm. hinaa. Krävelinnokan tyvessä, vanhalla talon perustalla hietakastikkavaltaltaista, umpeenkasvavaa ketoa luonnehtivat ahdekaura, keltamatara ja keto-orvokki. Myös rantaukonnauris löytyy paikalta.
Karinnokalta Peräkulmalle rantaniittyvyöhyke säilyy kapeahkona ja kivikkoisena. Ylärantaniittyä luonnehtii katajikkoinen keto. Saaren koillisosan heinävaltaisen rantaniityn yläosasta löytyy huomionarvoista mäkilitukkaa. Hanhistossa rantaniittyvyöhykkeen leveys kasvaa yli sataan metriin ja laajat ruovikot luonnehtivat maisemaa loppukesällä. Sinne tänne rantaan työntyy ympäristöään korkeampia niemiä, joita katajikkoiset, matalakasvuiset kedot luonnehtivat. Lepistöön etelään antavalla rantaniityllä niittyvyöhyke on selvästi kapeampi ja vaihtuu nopeasti reheväksi tervaleppälehdoksi. Rantaniityllä kasvavat törrösara, ahopellava, nyylähaarikko, isolaukku ja suolasänkiö. Eteläkarin niemellä kuivia ylärantaniittyjä kaunistavat nuokkukohokit ja mäkikaurat. Saaren länsiosassa, varsinkin Lännennokalla sekä Luotsituvannokalla kalliorannat ovat tyypillisiä.
Luotsituvan itäpuolella jatkuu pieni katajikoitunut ketoalue, jolta 1994 löytyi tavallisen noidanlukon ohella myös pohjannoidanlukkoa, joka on erittäin uhanalainen (E) Satakunnassa. Tämä laji löytyi jo aikaisemmin samana kesänä Lepistön johteelle vievän polun ensin länsi- ja sitten itäpuolen pieniltä umpeenkasvavilta niittylaikuilta (Jutila ym. 1995). Säppi on luontoarvoiltaan erittäin arvokas saari; valtakunnallisen lehtojensuojeluohjelman kohde, arvokasta perinnemaisemaa, useita uhanalaisia ja harvinaisia lajeja, hedelmällistä kallioperää, muuttolintujen levähdyspaikka, luonnonkauneus ja kulttuurihistoriallinen alue.
Lähde: Luvian kunta, Maisema- ja luontoselvitys (1995-96)
MUFLONIT
Vuonna 1949 Reposaaren Metsästysseura ry:n toimesta Säppiin tuotettiin alkuperältään Välimeren saarten vuoristosta kotoisin oleva muflonilammasrotu. Muflonilammas on Euroopan ainoa luonnonvarainen lammas, joka elää Sardinian ja Korsikan vuoristoissa sekä istutettuina Keski-Euroopan vuoristoissa ja alavillakin seuduilla. Suomessa näitä eläimiä on Luvian Säpin lisäksi Ähtärin eläintarhassa ja Inkoon Hättössä.
Alussa kannan kasvu oli hyvin verkkaista ja metsästysmahdollisuuksia jouduttiin odottamaan useampia vuosia. Varsinaiset jahdit aloitettiin vasta reilun kymmenen vuoden kuluttua ensi-istutuksesta. Säpin saaren pehmeämpi alusta tuotti vuoristolampaille aluksi vaikeuksia sorkkien kasvaessa turhan paljon kulutukseen nähden. Sorkkien kasvu hidastui selvästi vuosien kuluessa ja nykyään sorkkavikaisia yksilöitä ei juuri esiinny.
Uusiakin yksilöitä saareen tuotiin, kun Korkeasaaren eläintarha ei pystynyt ylläpitämään sikäläistä kantaa.